Sivun näyttöjä yhteensä

2015/12/06

Suomen 98. itsenäisyypäivänä

Sotilasvala alkaa sanoilla: "Minä N.N. lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,
olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta."
Moni mieltää että sotilasvalassa luvataan kuolla isänmaan puolesta, mutta isänmaan puolesta voi kuolla vain kerran. Olen aina pitänyt tärkeämpänä lupausta elää isänmaan eduksi ja parhaaksi, sillä sen voi tehdä joka päivä uudestaan.
Tänä itsenäisyyspäivänä, joka on harmaa ja sateinen ainakin Eteläisessä-Suomessa, isänmaan eduksi ja parhaaksi eläminen on ehkä tärkeämpää kuin mitä se on ollut vuosiin. Meillä on hallitus, laillinen esivalta, joka haluaa leikata työväestön etuja ja ostovoimaa viennin parantamiseksi. Elämme ajassa jossa on käynnissä isoin kansainvaellus vuosikymmeniin, ja sen vaikutukset suomalaisille näkyvät lisääntyneinä turvapaikanhakijoina. Rasismi ja misogynia ovat kasvaneet kaikessa hiljaisuudessa vuosien ajan ja ovat nyt ryöpsähtäneet yli äyreidensä.
Tasa-arvoisen, avoimen, nykyaikaisen Suomen puolesta eläminen ei ole koskaan ollut tärkeämpää kuin nyt. Sellaisen Suomen puolesta jossa paitsi meidän suomalaisten on hyvä elää, myös niiden maahanmuuttajien, jotka ovat integroituneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa, on hyvä elää.
Haluen elää Suomessa jossa palvelut järjestetään edelleen verovaroin, ja jotka ovat kaikkien saatavilla asuinpaikasta huolimatta, yhteiskunnassa jossa jokaisen ääni on yhtä tärkeä, modernissa Suomessa joka arvostaa kansainvälisyyden lisäksi kotimaata ja sen kaunista kieltä.
Hyvää itsnäisyyspäivää meille kaikille suomalaisille, oli meidän juuret sitten kaivettu Suomen peruskallioon yksi tai sata sukupolvea sitten.

2014/03/17

Hiekan houkutus

Sotilaana Afganistanissa (Tammi 2014) on Tuomas Murajan, Turun Sanomien ulkomaantoimittajan, päiväkirjaan perustuva tosikertomus SKJAn (Suomalainen kriisinhallintajoukko Afganistanissa) cimic-operaatiosta Maimanassa, Pohjois-Afganistanissa.
http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513176457

Muraja oli eilen Arto Nybergin vieraana kertomassa kirjastaan (videon loppupuolella, poistuu Areenasta 14.4.).
Kirja on hyvin pintapuolinen raapaisu rauhanturvaajan arjesta iloineen ja suruineen, eikä kustantajan mainoslause "Onko Suomi unohtanut uudet sotaveteraaninsa?" oikeastaan saa vastausta. Kirja alkaa Porin lentokentältä ja päättyy aseiden luovutukseen ja tunteen tuomaan alastomuuteen Kabulissa vuotta myöhemmin.
Afganistaniin lähtiessään Muraja on jo kokenut faitteri, Kosovon käynyt, ja hän on myös saanut tulikasteensa jo Kosovossa, joten Maimanassa Muhamed pilakuvien yllyttämä mellakka ei ole juuri saapuneen mediaupseerin ensikosketus vihollistuleen.
Suomalaiset kriisinhallintajoukot ovat jo vuosia toimineet yhdessä muiden eurooppalaisten jokkojen kanssa, kuten Tshadissa irlantilaisten kanssa (enemmän rauhanturvaajan arjesta Tshadista voi lukea kangasalalaisen nuorisopastorin blogista), ja Maimanassa suomalaiset jakoivat tukikohdan niin norjalaisten kuin latvialaistenkin kanssa. Nyberg nosti haastattelussaan esille Murajan kuvaukset norjalaisista laiskoina ja tiukkapipoisina nipottajina, mutta kirjassa asiasta lopulta mainitaan aika vähän, ja toisaalta kyllähän se kuvaa suomalaisuutta vähän turhankin hyvin jos suurin murhe on se että leiri on asetettu ennalta määrittömäksi ajaksi alkoholin käyttökieltoon.
Kirjasta löytyy paljon rauhanturvaaja-slangia, ja sanasto on kirjan lopussa, mutta voi olla ettei esim kuvaukset YK-missioiden hiutale-riiteistä avaudu kunnolla, mikäli niihin ei ole aiempaa kosketuspintaa.
Murajan kuvaukset Afganistanin luonnosta ovat hyvin suppeita, lähinnä siitä jäi mieleen pöly, hiekka ja jallapöly. Myös paikallisista ihmisistä kerrotaan verrattaen vähän.
Kirjassa on 177 sivua, ja jotenkin allekirjoittaneelle jäi sellainen kuva että kirjan loppuun lisätty artikkelimainen katsaus Afganistanin historiaan ja Naton Isaf-toimintaan, sekä suomalaisen veteraanituen puutteeseen onkin itseasiassa koko kirjan lähtökohta ja ydin, ei niinkään päiväkirja, joka kertoo kyllä kaikesta jotain, mutta ei mistään kunnolla.
Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan kiinnostavaa luettavaa (jotain kertonee se että ostin kirjan eilen illalla ja arkivapaan kunniaksi pystyin sen yhdeltä istumalta lukemaan valmiiksi), varsinkin niille joita rauhanturvaaminen kiinnostaa. Koska tunnen monia Afganista olleita, avasi kirja minulle uusia näkemyksiä siitä mitä elämä "alhaalla" on. Kirja ei ihannoi sotaa tai mässäile tulitaistelulla, eikä ylennä länsimaalaisia rauhanturvaajia paikallisten yläpuolelle, sen sijaan kirja kertoo siitä mihin suomalaisia kehitysapurahoja on käytetty ja miten suomalaiset ovat pyrkineet tukemaan paikallisväestöä kotimaassaan ilman traumatisoivaa pakolaismatkaa.
Mistä lisätietoa?

2014/01/29

Blogisti esittäytyy

Blogistanian kirjablogeissa on kiertänyt vuodenvaihteessa 10 kysymyksen haaste. Koska en ole mitenkään aktiivinen blogisti (en edes käsityöblogini puolella), valitsin itse satunnaisia 10 kysymyksen sarjoja blogeista joihin olen Twitterin kautta päätynyt. Tullaan tutuksi.

  • Mikä on kaikkien aikojen huonoin lukemasi kirja?
    • Kaikki Betty Neelsin tuotanto
  • Mihin muiden kovasti kehumaan kirjaan olet ollut eniten pettynyt?
    • Luen hyvin harvoin kovasti kehuttuja (tai lytättyjä) kirjoja, koska silloin ennakkoasenne vaikuttaa pakostakin myös omiin näkemyksiin.
  • Mitä kirjaa et osaa kuvitella koskaan lukevasi? Miksi?
    • En tiedä. Venäläiset klassikot ei juuri nyt houkuttele.
  • Mitä kirjaa uskaltaisit suositella lähes kenelle tahansa?
    • Narnian tarinat
  • Ketkä ovat kolme lempikirjailijaasi?
    • Kaari Utrio, L.M. Montgomery, Enni Mustonen 
  • Mitkä ovat kolme oman kirjahyllysi rakkainta tai tärkeintä teosta?
    • Rippilahjaksi saatu Raamattu, '40-luvun painos Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista, Hovimäki-sarja
  • Mitä kirjaa himoitset itsellesi tällä hetkellä eniten?
    • En mitään.
  • Millaiset aiheet tai teemat saavat sinut herkästi tarttumaan kirjaan?
    • 1800-1900-luvun Suomen historia (naiskertojat), keskiaika, fantasiakirjallisuus (naiskertojat)
  • Oletko koskaan saanut fyysisiä oireita (esimerkiksi pahoinvointia) jonkun lukemasi kirjan vuoksi?
    • En
  • Minkä kirjan aiot lukea seuraavaksi?
    • Margit Sandemon Jääkansan tarina osa 4 ruotsiksi
  • Kenen fiktiivisen hahmon kanssa menisit naimisiin jos voisit? 
    • Outlanderin Jamie Frazer tai Hovimäen Väinö Seppä
  • Mieluisin kirjallinen miljöö?
    • Kaikki käy
  • Mistä hankit luettavasi? Käytätkö säännöllisesti kirjastoa, kierrätkö kirpputoreja vai ostatko uutena? 
    • Kirjakaupasta, kirjastosta, kirpputoreilta, kaverin kirjahyllystä.
  • Parhain lukemasi kirja vuonna 2013?
    • Taivaslaulu
  • Viisi kaikkien aikojen parasta lukemaasi kirjaa?
    1. Yllä mainittu Taivaslaulu
    2. Totta
    3. Pikku naisia (ja Viimevuotiset ystävämme)
    4. Kotiopettajattaren romaani
    5. Humiseva harju
  • Klassikko vai uutuuskirja?
    • Kumpi tahansa tai vaikka molemmat
  • Mainitse yksi paha tapasi?
    • Kuten monella muullakin, kotitöiden välttely
  • Mikä tekee mielestäsi blogista hyvän?
    • Vahvat mielipiteet ja niiden perustelut. Faktojen tarkastaminen
  • Lempi vuodenaikasi? Miksi?
    • Elokuun lopun ja lokakuun alun syksy
  • Luetko sarjakuvia? 
    • Kyllä
  • Minkäikäisenä opit lukemaan?
    • 7-vuotiaana, vähän ennen joulua ensimmäisellä luokalla
  • Luettiinko sinulle lapsena iltasatu?
    • Luettiin, ja nyt luen iltasatuja itse kummipojalleni
  • Saitko lukea lapsena mitä kirjoja vain ja niin paljon kuin halusit vai rajoitettiinko lukemistasi?
    • Kai sitä yritettiin rajoittaa, mutta oma (hyvin sekainen) huone vaikeutti sitä kyllä aika paljon,
  • Minkäikäisenä aloit lukea aikuisten kirjoja?
    • Opettajan mielestä ihan liian aikaisin. Tietokirjoja jo ala-asteen 5. luokalla, kertomakirjallisuutta vuosi tai kaksi myöhemmin
  • Kuinka usein käyt kirjakaupassa? Myös käynnit verkkokirjakaupoissa saa laskea mukaan.
    • Aina kaupungissa käydessäni. Nettikirjakaupassa tarkoituksella mahdollisimman harvoin, mutta usein siellä silti tulee käytyä (ja ostettua)
  • Kuinka usein käyt kirjastossa?
    • Noin kerran kuukaudessa
  • Kun matkustat, käytkö paikallisessa kirjastossa?
    • En
  • Kun matkustat, käytkö kirjakaupoissa?
    • Ehdottomasti, ja mahdollisimman monessa
  • Minkä kirjan sovitus elokuvaksi tai televisiosarjaksi on mielestäsi onnistunut parhaiten?
    • Nälkäpeli (ainakin kaksi ekaa osaa)
  • Minkä kirjan sovitus elokuvaksi tai televisiosarjaksi on mielestäsi epäonnistunut eniten?
    • Donnerin Angela ja ajan tuulet
  • Minkä kirjan ostit viimeksi lahjaksi?
    • Pari Risto Räppääjää ja muutaman Päätalon joululahjoiksi (eri ihmisille)
  • Minne suuntaat yleensä ensimmäisenä kirjastossa?
    • Palautustiskille =o)
  • Jos sinun pitäisi nyt valita luettavaksesi kirja epämukavuusalueeltasi, minkä valitsisit?
    • Kai se olisi Anna Karenina tai joku vastaava venäläinen
  • Mistä kirjasta pidit ennen paljon muttet enää nykyään? Miksi?
    • En muista mitään nimeltä
  • Jos joutuisit jonnekin kirjallisuuden rinnakkaismaailmoista, minne mieluiten menisit? 
    • Anu Holopaisen Sonjan Atlantikseen
  • Kuka Sormuksen ritareista olisit ja miksi?
    • Merry tai Pippin, jos vaan niistä yhdeksästä saa valita, muuten lady Eowyn.
  • Ketä kirjallisuuden hahmoa pelkäät tai olet pelännyt?
    • Varmaan moniakin pienempänä, (äärettömän vilkas mielikuvitus), mutta en kyllä muista ketä ja mistä kirjasta
  • Mitä kirjaa lukiessa nauroit viimeksi ääneen?
    • En muista oliko se Enni Mustosta vai Tuija Lehtistä (harvoin kiinnitän kirjastopinoa lukiessa huomiota siihen kumpaako luen). 
  • Mitä tietokirjaa suosittelisit luettavaksi?
    • Suomen naisen tie
  • Mikä kirja on saanut sinut matkustamaan, leipomaan, kokeilemaan uutta harrastusta tai innostamaan johonkin muuhun?
    • Kiitos Anu Jaatilan Jenkkivuoden musta melkein tuli roomalaiskatolilainen...
  • Jos saisit valita jonkun romaanihenkilön parhaaksi ystäväksesi, kenet valitsisit ja miksi?
    • Hovimäen nuoren Katri Sepän
  • Minkä olemassaolevan kirjan olisit halunnut kirjoittaa itse?
    • Pikku naisia tai Annan nuorusvuodet
  • Pokkari vai kovakantinen?
    • Kumpikin käy, kertalukuna mielummin pokkari, hyllyyn kovakantinen, reissuun e-kirja
  • Pidätkö ns. avoimista lopuista? Miksi tai miksi et?
    • Jos avoin loppu antaa mahdollisuuden uudellen kirjalla, kyllä, jos taas avoin loppu on "ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka", en välttämättä.
  • Mitä pöytälaatikostasi löytyy?
    • Eipä ole pöytälaatikoita. Kuvainnollisesta sellaisesta kymmenkunta novellin alkua ja kokoelmallisen verran teiniangstissa kirjoitettuja runoja
  • Mikä kirja olisi hyvä puheenaihe ensitreffeillä?
    • Riippuu kumppanin kiinnostuksen kohteista. Jotain mistä molemmilla voisi olla puhuttavaa tai mielipide (kuten esim Janne Ahosen Kuningaskotka tai Tolkienin Taru Sormusten herrasta)
  • Mihin kirjallisuudesta tuttuun paikkaan (todelliseen tai ei-todelliseen) haluaisit matkustaa ja miksi?
    • 1900-1910-luvun Helsinkiin.
  • Kirjoista tehdään usein elokuvia. Mistä elokuvasta tulisi tehdä kirja?
    • Ainoat oikeat
  • Minkä kirjan suomenkielistä käännöstä odotat juuri tällä hetkellä?
    • Tällä hetkellä en mitään. Englanninkieliset menee hyvin alkuperäisinäkin, ja muita mielenkiintoisia ei nyt ole kiikarissa
  • Kuvitellaan, että ihan yllättäen yksi kirja katoaisi kirjahyllystäsi. Minkä kirjan katoaminen tuntuisi ikävimmältä ja miksi?
    • Elsebeth Lavondin Viikinkineuleet, uutta on käytännössä mahdotonta saada
  • Minkä kirjalahjan annoit viimeksi?
    • Katso ylempää
  • Mikä saamasi kirjalahjoista on jäänyt erityisesti mieleesi?
    • Ylioppilaslahjaksi saatu englannin kielinen Raamattu (NIV)
  • Millainen lukija olet?
    • Sunnuntai-lukija
  • Mikä on kirjoihin liittyvä noloin tilanteesi /asiasi?
    • EIköhän ne kirjastoon ja kirjaston hälyportteihin liity, vaikka ikinä en mitään väärä ole tehnyt
  • Mikä on kirjoihin ja lukemiseen liittyvä hienoin kokemuksesi?
    • Se kun ensimmäisen kerran pystyi itse lukemaan ilman tavuviivoja kirjoitetun kirjan.
  • Mitkä ovat blogisi viisi itsellesi tärkeintä kirjaa?
    •  Ei taida vielä viittä löytyä, ja niistä kaikki eivät ole miellyttäviä
  • Missä ja miten luet mieluiten?
    • Sunnuntaiaamuna sängyssä maaten
  • Jatka lausetta: Jos en lukisi, ...
    • Saisin enemmän neulottua valmiiksi
  • Mitä luet seuraavaksi? Miksi?
    • Katso yltä
  • Jos sinun pitäisi valita yksi kirja juuri nyt, mikä se olisi?
    • Heidin Niemen Tyttö intissä. Useamman naisen (ja miehenkin) olisi ihan hyvä lukea se.
  • Miten muuten käyttäisit ajan, joka sinulla kuluu kirjablokkaamiseen?
    • Neulomiseen ja neuleblogaamiseen
  • Onko sinulla jokin inhokkikirja, mistä et pitänyt, mutta luit kuitenkin?
    • Mio, poikani, Mio (oli pakko lukea, olikohan kasilla vai ysillä)
  • Mitä muuta harrastat kirjojen lukemisen ja niistä blokkaamisen lisäksi?
    • Neulomista ja elokuvien katselua
  • Onko sinulla ikioma lukupaikka ja millainen se on?
    • Ei vielä, saa nähdä miten uuden sohvan kanssa käy
  • Kuuluuko lukemiseesi herkuttelu, musiikin kuuntelu tai jokin muu kiva puuhastelu?
    • Ei kuulu
  • Käytätkö lukuharrastukseesi paljon rahaa? Riittääkö esim. tuhat euroa kaikkeen (sisältää messut ym ihanat lukuasut ja villasukat)
    • Vaihtelevasti. E-kirjat on yllättävän kalliita
  • Missä säilytät kirjojasi?
    • Toistaiseksi vielä vaatekaapissa, josko ne parin viikon päästä saisi kirjahyllyyn
  • Annoitko joululahjaksi kirjoja? Minkä nimisiä?
    • Annoin, pari Risto Räppääjää ja pari Kalle Päätaloa, niin ja yhden puutarhakirjankin
  • Mikä on hienointa lukuharrastuksessasi (uudet kirjat, messut, kirjablogi, kirjastot, oma aika, tarinat, kirjoista kirjoittaminen, klassikot, kirjapiirit...)
    • Tarinat
  • Mikä on sisustustyylisi?
    • Niin anteeksi mikä?
  • Mihin huoneeseen olet panostanut sisustaessasi?
    • Niin anteeksi mitä?
  • Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
    • Kunhan laskut on maksettu niin miksi rahan käyttämisestä pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa?
  • Mihin käytät paljon rahaa?
    • Harrastuksiin, ruokaan
  • Mistä ajasta unelmoit?
    • Kesälomasta tällä hetkellä
  • Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
    • Se ettei olisi sinut elämänsä kanssa
  • Missä olet tunnollisin?
    • Työtehtävien loppuun saattamisessa
  • Minkä inhimillisen virheen annat anteeksi?
    • Suurimman osan, mistä ei koidu vanhinkoa kuin korkeintaan tekijälle itsellen
  • Mikä on naisen parhain ominaisuus?
    • Armeliaisuus itseään ja muita kohtaan (ei tarvitse ollaa laihoin, kaunein, paras kaikessa voidakseen olla hyväksytty ja rakastettu)
  • Mikä on miehen parhain ominaisuus?
    • Kyky ymmärtää ettei valta tarkoita voimankäyttöä

2014/01/27

Voittajat kirjoittavat historiaa

Ensi vuonna ('15) tulee kuluneeksi 70 vuotta II maailmansodan päättymisestä. Viimeiset elossa olevat taisteluihin osallistuneet miehet ja naiset ovat yhdeksänkymmenen ikävuoden molemmin puolin. Vain muutama vuosi sitten maailma saattoi unohdettuna hautaan viimeiset ensimmäisen maailmansodan veteraanit.
Koska toisesta maailmanosdasta on kulunut ihmisikä, kolme sukupolvea, ovat haavat alkaneet parantua. Haavojen paraneminen on hyväksi, paitsi kun näyttää että haavat alkavat parantua Saksassa. Yksi hyvä esimerkki tästä on kriittinen vastaanotto jonka minisarja Sodan sukupolvi (Unsere Mütter, unsere Väter) on saanut. Miksikö? Siksi, että sarjan saksalaiset nuoret eivät ole riittävän natseja.
Sarja kuvaa viiden berliiniläisnuoren elämää vuosina '41-'45. Kaksi heistä taistelee itärintamalla, yksi on sairaanhoitajana itärintamalla, yksi on juutalainen ja viimeinen haaveilee urasta uutena Marlene Dietrichinä. Charly, nuori sairaanhoitaja, on innoissaan saadessaan palvella maataan, hän jopa ilmiantaa juutalaisen sairaala-apulaisen jonka on itse palkannut. Samaan aikaan hän taistelee venäläisten haavoittuneiden oikeudesta sairaanhoitoon. Charly rakastaa Wilhelmiä, nuorta vänrikkiä, joka ei ymmärrä miksi hänen tulee teloittaa sotavangiksi otettu komissaari, sehän on sodanoikeussääntöjen vastaista. Wilhelm häpeää nuorempaa veljeään, Friedhelmiä, joka lukee mielummin runoja kuin ilmoittautuu vapaaehtoiseksi partioon. Victor, juutalainen räätäli on rakastunut Gretaan, joka rakastaa lähinnä itseään. Greta hankkii Victorille väärennetyn passin, mutta heidät molemmat petetään ja Victor päätykin keskitysleirille, josta onnistuu myöhemmin pakenemaan, ja liittyy puolalaiseen vastarintaliikkeeseen. Vastarintaliikkeeseen, jossa juutalaisen Victorin on pidettävä sukujuurensa salassa.
Nuoret lupaavat kesällä '41 tapaavansa jouluna ('41) Berliinissä, kunhan sota on voitettu. Lienee sanomattakin selvää että joulua Berliinissä viettää ainoastaan Greta, joka on saanut maistaa mainetta solmittuaan suhteet naimisissa olevanaan natsiupeeriin.
Vastaavia suomalaisia elokuvia ja minisarjoja on paljon. Lupaus, Kun taivas repeää, Rukajärven tie, etc. Elokuvia, jotka toki hehkuvat isänmaallisuuden hegemoniassa, mutta ennen kaikkea kuvaavat sukupolvensa nuoria, joilta sota vei oikeuden nuoruuteen. Nuoria, joiden elämä, terveys, jopa henki, katosivat juoksuhautoihin. Me muistamme ja kunnioitamme veteraanejamme niin itsenäisyyspäivänä, kuin parin vuoden välein ilmestyvillä sotaa kertovilla elokuvilla. Miksi saksalaiset eivät saisi tehdä samaa? Muistaa tavallisia saksalaisia nuoria, jotka halusivat vain elää elämänsä ylpeinä isänmaastaan.
Ensimmäinen maailmansota alkoi 1914. Yleensä sodan syynä pidetään Sarajevon laukauksia, kun serbinationalisti murhasi Itävalta-Unkarin arkkiherttuparin. Tosiasiassa ilman Sarajevoakin sota olisi syttynyt. Saksa oli jäänyt ulkopuolella siirtomaapelistä, kansallismielisyys nousi kaikkialla Euroopassa, taloudellinen kehitys oli ollut nopeaa, mutta epätasaisesti jakautunutta, vanhoja "perheriitoja" kyti pitkin Eurooppaa. Huomattavaa on, että hyvin suuri osa Euroopan hallitsevista kruunupäistä oli tavalla tai toisella sukua toisilleen.
Kun ensimmäinen maailmansota 11.11.1918 päättyi, Pariisin rauhansopimuksessa sodan hävinnyt Saksa todettiin yksipuolisesti syylliseksi koko sotaan. Sotakorvaukset olivat valtavat, armeijan kokoa ja laatua säädeltiin, talous kaatui, puhumattakaan julkisesta ja yleisestä häpeästä jota saksalaiset joutuvat kantamaan. Hitlerillä oli siis hyvinkin otollinen maaperä, mihin laskea ideologiansa siemenet. Myös antisemitismillä on Euroopassa paljon Hitleriä pidemmät juuret.
Sodan sukupolven nuoret eivät ole natseja. He ovat oman aikansa nuoria, jotka ovat kasvaneet syntymähäpeässä siksi että ovat saksalaisia. Olisiko tv-sarja niin puhutteleva, jos herkkä ja ujo Charly rakastaisikin kunniantuntoisen Wilhelmin sijaan raakaa ja öykkäröivää natsia?
Historiaa kirjoittavat voittajat. Toisessa maailmansodassa kuoli kuusi miljoonaa juutalaista, viisi miljoonaa vähemmistön edustajaa tai toisinajattelijaa ja noin viisi ja puoli miljoonaa saksalaista sotilasta tai sotatoimiin osallistunutta siviliä. Vainojen uhreja muistetaan 27.1., Auschwitzin vapautuksen vuosipäivänä.
Milloin maailma antaa anteeksi Saksan nuorille? Eivätkö he ole jo hävenneet riittävästi? Sanelevatko voittajavallat edelleen millaisia elokuvia Saksassa voidaan tehdä? Eikö se, jos mikä ole vastoin länsimaista oikeudentajua? Unohtaminen ja anteeksi antaminen eivät ole kolikon kaksi puolta, vaikka englantilainen sanonta "forgive - forget" (anna anteeksi - unohda) niin sanookin. Saksalaiset rivisotilaat ovat olleet jonkun poikia, veljiä, aviomiehiä, isiä, ystäviä, työtovereita. Eivätkö he ansaitse tulla muistetuksi tavallisina ihmisinä siinä missä voittajavaltojenkin sotilaat? Vuosien saatossa on kuitenkin jo tehty ihan riittävän monta elokuvaa ja tv-sarjaa kertomaan niistä kauheuksista joihin Kolmannen valtakunnan johto alaisensa yllytti.

2012/11/23

Valaanluiset hampaat ja hampaattomat miehet

Katja Ketun Kätilö (2011) päätyi käsiini toisen australiansuomalaisen kirjahyllystä. Aikeissa oli kyllä ollut lukea Kätilö jo aiemmin, mutta muuttokiireiden ja muiden "hyvien" tekosyiden varjolla se jäi. Odotukset kirjan suhteen olivat lähinnä takakannen ja sisälipareiden luomia, eli en ennestään ollut lukenut arvosteluja tai näkemyksiä Kätilöstä. Aiheena Kätilö toki kiehtoi ja kiinnosti.

Kätilö sijoittuu jatkosodan ja Lapin sodan taitteeseen, jolloin muutamassa päivässä aseveljistä tuli vihollisia, ja yhteisestä vihollisesta valloittaja. Kätilö, Laestadiuksen ja Jumalan armosta lappalaisessa vallastalossa kasvatettu punaorpo, on minä-kertojana sanakäänteissään vahva, jopa huomion hakuinen. Toisin kuin kirjoissa yleensä, mutta kuten elävässä elämässä, kätilön työn lukuisat hajut tulevat esille hyvin vahvasti. Muutenkin minä-kertojan kuvaukset ovat monisanallisuudessaan hyvin käsinkosketeltavia, jopa inhorealistisuuteen saakka.

Kirjan rakkaustarina on itseasiassa hyvin monipolvinen, se kertoo kahden naisen rakkaudesta yhteen mieheen ja miehen rakkaudesta kameraan ja adolfiiniin. Kätilön, Villisilmän, rakkaus saksalaiseen, puoliveriseen SS-upseeriin on kaiken nielevää himoa ja halua omistaa mies. Johannes, lappilaisen äidin ainoa poika, on Ukrainassa rikkirevitty ja lähetetty Lappiin kadottamaan todisteet Titovkan-vankileiristä, jossa naisvangit tekevät kahta työpäivää, ja jossa kätilöä tarvitaan lähinnä hävittämään todisteet yöllisen työpäivän tapahtumista. Johannekseen myös rakastunut Lisbet haluaa Johanneksen avulla pois Lapista, suureen maailmaan. Lisbetin veli, Näkkälän Jouni, puolestaan rakastaa ruotsalaisnaista joka on kadonnut miehensä mustasukkaisuuden seurauksena jonnekin leirille. Lisbetin ja Jounin äiti, Näkkälän Aune, on menettänyt sisarensa saksalaismiehelle jo edellisen sodan aikaan, ja samalla piilottelee tietojaan Villisilmän isästä.

Henkilöhahmoista yhdeksi kiinnostavimmista nousee "Kuollut mies", arpinaama, kaksois- tai jopa kolmoisagentti, punakapinallinen, joka on vuosia kirjoittanu kirjeitä tyttärelleen. Itse arpinaamaankin kiinnostavampi on tämän asumus, Kuolleen miehen vuono, paikka jossa kompassin neula pyörii ympyrää, ja joka on kuolemalla kirottu. Lapin kaunis luonto on Kuolleen miehen vuonolla kaikessa kauneudessaan myös tappava aivan kuten sodan jälkimainingeissa uusiin rajoihinsa totuttelevat lappilaisetkin.

Kirjassa on koko ajan läsnä pelko, väkivalta, uhka tulevaisuudesta, joka ajaa ihmisiä erilaisiin ratkaisuihin. Villisilmän ratkaisut vievät hänet yhdeksi vankileirin naisista, hampaattomaksi renkkusängyksi joka suojelee sisällään kasvaavaa elämää, Johanneksen ratkaisut vievät hänet puolestaan sotilaskarkuriksi, joka adolfiini-huuruissaan ei ymmärrä kaivavansa joukkohautaa myös lapsensa äidille.

Kirjan sivujuonteena kulkee mukana koko ajan myös Lapin ja Suomen historia, ja historian jättämät arvet tunnustetaan. Villisilmän asema punaorpona tuodaan esille, vaikka hän kuinka on keski-ikäinen, tosin itseoppinut, mutta silti tunnustettu itsenäinen ammatinharjoittaja. Hyvistä sanoista ja aikeista huolimatta veljessodan arvet olivat vielä '40-luvulla hyvin tuoreet.

Kirja herätti ajatuksia ihmisen pahuudesta lajitovereitaan kohtaan, kuten aiheesta nyt saattaa odottaakin, mutta myös ajatuksia siitä miten hennon langan varassa elämä joskus roikkuu katkeamatta. En ole muuten tutustunut Ketun tuotantoon, mutta sopivan tilaisuuden tullen, miksikäs ei. Ihan kevyttä luettavaa Kätilö ei ollut, ja kerronan monipuolisuus vaati huomattavaa keskittymistä, ettei juonenkäänteet hypänneet ohi. Kuten moni muukin blogaaja on sanonut, en itseasiassa osaa sanoa pidinkö kirjasta vai en, mutta hyvin se silti on kirjoitettu.


2012/11/22

Ilveksen penikka

Koska Kaari Utrion kirjoja ei vielä toistaiseiseksi ainakaan saa e-kirjoina (toivottavasti tähän on tulossa muutos piakkoin), piti "tyytyä" tuoreeseen vaihtoehtoon, ja Kaari Utrion manttelin perijään kotimaisen keskiaika fiktion kirjoittajana, Kristiina Vuoreen. Vuoren esikoinen, Näkijän tytär, näki päivänvalon kesäkuussa.

Näkijän tytär (tai oikeamminkin, näkijän äpärä) sijoittuu 1200-luvun Suomeen ja Hämeeseen, ja uuden ja vanhan maailman taitteeseen. Suomessa (eli nykyisessä Varsinais-Suomessa) valtaa pitää jo kristin kirkko piispoineen ja Ruotsin kuningas, Hämeessä taas vanhat jumalat Ukon johdolla, ja kuningas valitaan aina tarpeen mukaan. Kristinuskon jumala, ja paavi ja piispa hänen edustajinaan, on vanhan uskon kannattajille kummallinen kieltäessään muut jumalat ja vaatiessaan veroja ja pappiensa puuttumista niinkin jokapäivisiin asioihin kuin vihkimisiin.

Näkijän tytär kertoo vallasnaisen aviottomasta tyttärestä, Eirasta, joka saa alkunsa raiskauksesta, ja joka on toivottu perillinen isoisänsä kartanoon. Myöhemmin toki selviää että isoisä itse on saattanut jalkavaimonsa raskaaksi, ja siksi Eira onkin oikeastaan tarpeeton. Näkijän tytär keskittyy erilaisiin, kiellettyihin ja sallittuihin ihmissuhteisiin, jopa liiaksi. Mikään tai kukaan ei ole oikeastaan sitä miltä näyttää (paitsi Eira, jonka ulkonäkö nimen omaan merkitseen hänet isänsä tyttäreksi), ja myös roomalaisen kirkon kaksinaamaisuus tulee hyvin selkeästi esille ihmissuhteiden kirjossa.

Keskiaikainen roomalaiskatolinen kirkko oli hyvin tarkka ihmisten perhesuhteista ja siitä kenen kanssa oli sopivaa avioitua (tästä lie yksi kuuluisimmista esimerkeistä on Henrik VIII:n ja Katariina Aragonialaisen avioliitto ja siihen paavilta saatu erivapaus, koska Katariinan ensimmäisen avioliiton Henrik VIII:n Arthur-veljen kanssa todettiin olleen toimeenpanematon). Kaikki perheenjäsenet, myös avioliiton kautta, olivat ehdottomasti poissuljettuja, samoin serkut ja muut sukulaiset tiettyyn sukupolveen saakka. Tähän katolinen kirkko möi erivapauksia, jollaisen saattoi ostaa paavilta hyvään hintaan, tai sitten yksinkertaisesti elää ilman kirkon siunausta, jolloin suhteesta syntyneillä lapsilla ei ollut perintöoikeutta. Eurooppalaisittain niin suomalaisilla kuin hämäläisilläkin naisilla oli poikkeuksellisen hyvä perintöoikeus.

Eiran isä, johon viitataan kirjassa hyvin harvoin, on vanhan hämäläisen Ilvesten suvun näkijä, ja tämän sisar, Eiran kasvatti äiti suvun parantaja. Eira on kuitenkin perinyt sekä näkijän että parantajan ja nukuttajan lahjat, Ilvesten punaisen tukan ja pisamien lisäksi. Sammuvan suvun ja uudessa maailmassa katoavan kunnioituksen mukana myös Ilvesten mahti on veitsen terällä, vaikka niin Eira kuin hänen lähipiirinsäkin tunnustaa uutta uskoa (tai ehkä juuri siksi).

Yhtenä kirjan sivuhenkilöistä on Eiran ja tämän enon/kasvinveljen kotiopettaja, katolisen kirkon pappi, isä Paulus, joka on itseasiassa hyvinkin "nykyaikainen" katolisen kirkon sielunpaimen, eli renkiinsä rakastunut nuorimies. Lähes karaktäärinen kuvaus ruumiillisesti heikosta, kiristykseen alistuvasta, kateellisesta ja  pelokkaasta miehestä jolle uusi usko on antanut lähes rajattomasti valtaa on kovin epämiellyttävää luettavaa, enkä tiedä onko Vuori todella huomannut miten huonon kuvan hän henkilöhahmostaan antaa.

Kirja keskittyy ehkä hieman liikaa juuri näihin epäsovinnaisiin parisuhteisiin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin, joilla toki viedään tarinaa eteenpäin. Samaan aikaan hämäläisen vallastalon arkea kuvataan tarkasti, samoin vaatteita, koruja, matkan tekoa ja aseita.

Vaikka kyseessä on keskiaika fiktio, ovat Eiran ongelmat, niin uusperheessä, kuin miesmaailmassakin hyvin tätä päivää, ja ehkä siksi kirja voisi houkutella pariinsa myös nuorempia lukijoita, joille perinteinen keskiaika fiktio on liian raskasta. 

Tarinan loppu jää avoimeksi, joskin jatko-osan kirjoittaminen (kaikkine perintöongelmineen) ja tarinan kehittäminen samalle tasolle voi olla hyvin vaativaa. Lähes 600 sivua keskiaika fiktiota on esikoiskirjailijalle huomattava saavutus, ja asettaa lukijan riman korkealle.

Vuori ei vielä ole täyttänyt Utrion tai Ursula Pohjola-Pirhosen saappaita, mutta on hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa kirjaa, Siipirikkoa, joka ilmestyy ensi kesänä. Kiitokset kirjailijalle erittäin miellyttävästä lukukokemuksesta.

Lapsuuden sankareille

Opin lukemaan, kuten lähes kaikki muutkin suomalaiset, 7-vuotiaana, ala-asteen (nyk. alakoulu) ensimmäisellä luokalla, vähän ennen joulua. Koulumatkani varrella oli kirjasto, jossa kävin, jos en päivittäin, niin kuitenkin monta kertaa viikossa. Lainasin kirjoja (joita en välttämättä jaksanut/osannut/ymmärtänyt lukea), kuuntelin kasetteja ja luin isoja (Minä Aku Ankka kovakantisena painoksena) sarjakuvia joita ei saanut lainata kotiin. Joskus äiti luki meille (minulle ja nuoremmalle veljelleni) jotain lainaamistani kirjoista, Louisa Mary Alcottin Pikku Naisia, ja Roald Dahlin Matildan ainakin.

Muutamaa vuotta myöhemmin perustimme serkkujeni (toinen on vuotta vanhempi ja toinen vuotta nuorempi) kanssa lukupiirin, tai kirjakerhon, jonka tarkoituksena oli mitata kuka meistä on nopein lukija, eli kuka lukisi nopeiten kaikki listaan kuuluvat kirjat läpi. Alkuperäisellä listalla taisi olla noin 130 kirjaa, mukana kokonaisia sarjojakin, jotka kaikki olivat yhdessä hyväksyttyjä (tästä syystä ensimmäisellä listalla ei ollut mukana jo silloin lähes sataosaista Neiti Etsivä-sarjaa). Näitä listoja ja kilpailuja taisi lopulta olla kolme tai neljä, joista yhtäkään ei ikinä saatu loppuun saakka. Viimeinen olikin sitten "Charlien Enkelit" jossa oli mukana myös veljeni, Bosley, ja serkkuni olivat Kelly ja Kris (en muista enää kumpi oli kumpi), ja minä ainoana ruskeatukkaisena tietysti Sabrina. Listalla oli kymmeniä, ellei satakin, nuorten kirjasarjoja / kirjailijoita, sekä sarjakuvia ja yksittäisiä kirjoja, sen mukaan mitä kukakin oli listalle halunnut mukaan. Kerho, tai piiri, loppuikin aika pian "Enkeleiden" perustamisen jälkeen, siirryimme yksi toisemme jälkeen yläasteelle ja kirjat ja lukeminen harrastuksena muuttuivat. Kukaan ei voittanut, mutta veljeni hävisi, luettuaan vaan muutaman sarjakuvan ja jonkun koulun puolesta pakollisen kirjan.

En tiedä lukevatko serkkuni edelleen yhtä paljon kuin aikoinaan, minä en ainakaan. Silti, noista lapsuuden ja varhaisen nuoruuden kirjoista löytyy monta "ystävää", joiden pariin olen palannut yhä uudelleen ja uudelleen, viimeisimpänä varmastikin Vihervaaran Anna ja myös kotimainen Mestaritonttu. Mestaritonttua en itseasiassa varmaan koskaan lukenut, se nimittäin löytyi paikallisesta kirjastosta äänikirjana, ja veljeni kanssa kuuntelimme se useaan otteeseen iltasatuna. En varmaan olisi muistanut koko kirjaa, ellei se olisi hiljattain tullut vastaan e-kirjakaupassa, mutta heti kun näin kansikuvan aloin miettimään, että mikäs juttu tämä nyt olikaan...

Luin Mestaritontun seikkailut (ja samoista henkilöistä kertovan Päivikin sadun) (Aili Somersalo 1919) muutama päivä sitten e-kirjana, ja täytyy myöntää, että sadun maailma kiehtoo kyllä aikuistakin. Kaikki on mahdollista, noidat, peikot, lohikäärmeet ja meren väki. Hyvä on aidosti hyvä ja paha on aidosti paha,  ja mustavalkoisuudestaan huolimatta opettavasta. Hyvä satu kestää aikaa, ja muutoksia maailmassa. En pitäisi yhtään mahdottomana että pienen kummipoikani yhtenä iltasatukirjana olisi Mestaritontun seikkailut.