Sivun näyttöjä yhteensä

2012/11/22

Ilveksen penikka

Koska Kaari Utrion kirjoja ei vielä toistaiseiseksi ainakaan saa e-kirjoina (toivottavasti tähän on tulossa muutos piakkoin), piti "tyytyä" tuoreeseen vaihtoehtoon, ja Kaari Utrion manttelin perijään kotimaisen keskiaika fiktion kirjoittajana, Kristiina Vuoreen. Vuoren esikoinen, Näkijän tytär, näki päivänvalon kesäkuussa.

Näkijän tytär (tai oikeamminkin, näkijän äpärä) sijoittuu 1200-luvun Suomeen ja Hämeeseen, ja uuden ja vanhan maailman taitteeseen. Suomessa (eli nykyisessä Varsinais-Suomessa) valtaa pitää jo kristin kirkko piispoineen ja Ruotsin kuningas, Hämeessä taas vanhat jumalat Ukon johdolla, ja kuningas valitaan aina tarpeen mukaan. Kristinuskon jumala, ja paavi ja piispa hänen edustajinaan, on vanhan uskon kannattajille kummallinen kieltäessään muut jumalat ja vaatiessaan veroja ja pappiensa puuttumista niinkin jokapäivisiin asioihin kuin vihkimisiin.

Näkijän tytär kertoo vallasnaisen aviottomasta tyttärestä, Eirasta, joka saa alkunsa raiskauksesta, ja joka on toivottu perillinen isoisänsä kartanoon. Myöhemmin toki selviää että isoisä itse on saattanut jalkavaimonsa raskaaksi, ja siksi Eira onkin oikeastaan tarpeeton. Näkijän tytär keskittyy erilaisiin, kiellettyihin ja sallittuihin ihmissuhteisiin, jopa liiaksi. Mikään tai kukaan ei ole oikeastaan sitä miltä näyttää (paitsi Eira, jonka ulkonäkö nimen omaan merkitseen hänet isänsä tyttäreksi), ja myös roomalaisen kirkon kaksinaamaisuus tulee hyvin selkeästi esille ihmissuhteiden kirjossa.

Keskiaikainen roomalaiskatolinen kirkko oli hyvin tarkka ihmisten perhesuhteista ja siitä kenen kanssa oli sopivaa avioitua (tästä lie yksi kuuluisimmista esimerkeistä on Henrik VIII:n ja Katariina Aragonialaisen avioliitto ja siihen paavilta saatu erivapaus, koska Katariinan ensimmäisen avioliiton Henrik VIII:n Arthur-veljen kanssa todettiin olleen toimeenpanematon). Kaikki perheenjäsenet, myös avioliiton kautta, olivat ehdottomasti poissuljettuja, samoin serkut ja muut sukulaiset tiettyyn sukupolveen saakka. Tähän katolinen kirkko möi erivapauksia, jollaisen saattoi ostaa paavilta hyvään hintaan, tai sitten yksinkertaisesti elää ilman kirkon siunausta, jolloin suhteesta syntyneillä lapsilla ei ollut perintöoikeutta. Eurooppalaisittain niin suomalaisilla kuin hämäläisilläkin naisilla oli poikkeuksellisen hyvä perintöoikeus.

Eiran isä, johon viitataan kirjassa hyvin harvoin, on vanhan hämäläisen Ilvesten suvun näkijä, ja tämän sisar, Eiran kasvatti äiti suvun parantaja. Eira on kuitenkin perinyt sekä näkijän että parantajan ja nukuttajan lahjat, Ilvesten punaisen tukan ja pisamien lisäksi. Sammuvan suvun ja uudessa maailmassa katoavan kunnioituksen mukana myös Ilvesten mahti on veitsen terällä, vaikka niin Eira kuin hänen lähipiirinsäkin tunnustaa uutta uskoa (tai ehkä juuri siksi).

Yhtenä kirjan sivuhenkilöistä on Eiran ja tämän enon/kasvinveljen kotiopettaja, katolisen kirkon pappi, isä Paulus, joka on itseasiassa hyvinkin "nykyaikainen" katolisen kirkon sielunpaimen, eli renkiinsä rakastunut nuorimies. Lähes karaktäärinen kuvaus ruumiillisesti heikosta, kiristykseen alistuvasta, kateellisesta ja  pelokkaasta miehestä jolle uusi usko on antanut lähes rajattomasti valtaa on kovin epämiellyttävää luettavaa, enkä tiedä onko Vuori todella huomannut miten huonon kuvan hän henkilöhahmostaan antaa.

Kirja keskittyy ehkä hieman liikaa juuri näihin epäsovinnaisiin parisuhteisiin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin, joilla toki viedään tarinaa eteenpäin. Samaan aikaan hämäläisen vallastalon arkea kuvataan tarkasti, samoin vaatteita, koruja, matkan tekoa ja aseita.

Vaikka kyseessä on keskiaika fiktio, ovat Eiran ongelmat, niin uusperheessä, kuin miesmaailmassakin hyvin tätä päivää, ja ehkä siksi kirja voisi houkutella pariinsa myös nuorempia lukijoita, joille perinteinen keskiaika fiktio on liian raskasta. 

Tarinan loppu jää avoimeksi, joskin jatko-osan kirjoittaminen (kaikkine perintöongelmineen) ja tarinan kehittäminen samalle tasolle voi olla hyvin vaativaa. Lähes 600 sivua keskiaika fiktiota on esikoiskirjailijalle huomattava saavutus, ja asettaa lukijan riman korkealle.

Vuori ei vielä ole täyttänyt Utrion tai Ursula Pohjola-Pirhosen saappaita, mutta on hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa kirjaa, Siipirikkoa, joka ilmestyy ensi kesänä. Kiitokset kirjailijalle erittäin miellyttävästä lukukokemuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti