Sivun näyttöjä yhteensä

2014/03/17

Hiekan houkutus

Sotilaana Afganistanissa (Tammi 2014) on Tuomas Murajan, Turun Sanomien ulkomaantoimittajan, päiväkirjaan perustuva tosikertomus SKJAn (Suomalainen kriisinhallintajoukko Afganistanissa) cimic-operaatiosta Maimanassa, Pohjois-Afganistanissa.
http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513176457

Muraja oli eilen Arto Nybergin vieraana kertomassa kirjastaan (videon loppupuolella, poistuu Areenasta 14.4.).
Kirja on hyvin pintapuolinen raapaisu rauhanturvaajan arjesta iloineen ja suruineen, eikä kustantajan mainoslause "Onko Suomi unohtanut uudet sotaveteraaninsa?" oikeastaan saa vastausta. Kirja alkaa Porin lentokentältä ja päättyy aseiden luovutukseen ja tunteen tuomaan alastomuuteen Kabulissa vuotta myöhemmin.
Afganistaniin lähtiessään Muraja on jo kokenut faitteri, Kosovon käynyt, ja hän on myös saanut tulikasteensa jo Kosovossa, joten Maimanassa Muhamed pilakuvien yllyttämä mellakka ei ole juuri saapuneen mediaupseerin ensikosketus vihollistuleen.
Suomalaiset kriisinhallintajoukot ovat jo vuosia toimineet yhdessä muiden eurooppalaisten jokkojen kanssa, kuten Tshadissa irlantilaisten kanssa (enemmän rauhanturvaajan arjesta Tshadista voi lukea kangasalalaisen nuorisopastorin blogista), ja Maimanassa suomalaiset jakoivat tukikohdan niin norjalaisten kuin latvialaistenkin kanssa. Nyberg nosti haastattelussaan esille Murajan kuvaukset norjalaisista laiskoina ja tiukkapipoisina nipottajina, mutta kirjassa asiasta lopulta mainitaan aika vähän, ja toisaalta kyllähän se kuvaa suomalaisuutta vähän turhankin hyvin jos suurin murhe on se että leiri on asetettu ennalta määrittömäksi ajaksi alkoholin käyttökieltoon.
Kirjasta löytyy paljon rauhanturvaaja-slangia, ja sanasto on kirjan lopussa, mutta voi olla ettei esim kuvaukset YK-missioiden hiutale-riiteistä avaudu kunnolla, mikäli niihin ei ole aiempaa kosketuspintaa.
Murajan kuvaukset Afganistanin luonnosta ovat hyvin suppeita, lähinnä siitä jäi mieleen pöly, hiekka ja jallapöly. Myös paikallisista ihmisistä kerrotaan verrattaen vähän.
Kirjassa on 177 sivua, ja jotenkin allekirjoittaneelle jäi sellainen kuva että kirjan loppuun lisätty artikkelimainen katsaus Afganistanin historiaan ja Naton Isaf-toimintaan, sekä suomalaisen veteraanituen puutteeseen onkin itseasiassa koko kirjan lähtökohta ja ydin, ei niinkään päiväkirja, joka kertoo kyllä kaikesta jotain, mutta ei mistään kunnolla.
Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan kiinnostavaa luettavaa (jotain kertonee se että ostin kirjan eilen illalla ja arkivapaan kunniaksi pystyin sen yhdeltä istumalta lukemaan valmiiksi), varsinkin niille joita rauhanturvaaminen kiinnostaa. Koska tunnen monia Afganista olleita, avasi kirja minulle uusia näkemyksiä siitä mitä elämä "alhaalla" on. Kirja ei ihannoi sotaa tai mässäile tulitaistelulla, eikä ylennä länsimaalaisia rauhanturvaajia paikallisten yläpuolelle, sen sijaan kirja kertoo siitä mihin suomalaisia kehitysapurahoja on käytetty ja miten suomalaiset ovat pyrkineet tukemaan paikallisväestöä kotimaassaan ilman traumatisoivaa pakolaismatkaa.
Mistä lisätietoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti